Työn ja mielen hyvinvointi – Mieliteko 2.0 -hanke on päättymässä toukokuussa, ja on aika tiivistää hankkeen tuloksia ja vaikuttavuutta. Hankkeen koulutuksiin osallistui yhteensä 20 eri organisaatiota (tavoite 18) ja 215 henkilöä (tavoite 80), pääosin sosiaali- ja kasvatusalan työntekijöitä ja esihenkilöitä.
Koulutus toteutettiin Edunian verkko-oppimisympäristössä. Se sisälsi asiantuntijapuheenvuoroja aiheesta sekä tiedon soveltamista omaan työhön ja vapaa-aikaan. Koulutuksen tavoitteena oli lisätä osallistujien tiedollista osaamista traumoihin ja traumatietoisuuteen liittyen. Lisäksi koulutus sisälsi 1–3 toiminnallista työpajaa, joissa harjoiteltiin traumatietoista kohtaamista ja vuorovaikutusta sekä pohdittiin työyhteisön käytänteitä traumatietoisuuden näkökulmasta.

Työ ja mielen hyvinvointi, Mieliteko 2.0 -hankkeen työryhmä. Vasemmalta Niina Björn, Heli Reinikainen, Katariina Moilanen, Mari Tuppurainen, Milka Kumpu.